Targetflow

Targetflow

Toimitusjohtajalle

Kuluuko ajastasi liian suuri suuri osa talouden raporttien kanssa, joista et kuitenkaan saa tarvitsemaasi tietoa?

Tavoitteletko kasvua, mutta tehdyistä toimenpiteistä huolimatta tulokset ovat jääneet laihoiksi?

Joskus työkalupakista vain loppuu työkalut, joilla kasvua voitaisiin tavoitella. Kuten muissakin asioissa, kannattaa tällöin kääntyä ammattilaisen puoleen, jolta löytyy uusia keinoja kasvun tavoitteluun.

Syökö strategisten tavoitteiden kääntäminen luvuiksi paljon aikaasi?

Strategian luominen ja sen seuraaminen ovat jo itsessään aikaa vieviä ja vaativia työtehtäviä. Näiden tavoitteiden kääntäminen luvuiksi tavoitteiden saavuttamista varten on pakollista, mutta aikaa vievää - ja tämän työn pystyisi kyllä tekemään joku muukin.

Kaipaatko uusia näkökulmia liiketoiminnan pyörittämiseen?

Asiantuntijan sparraus on erinomainen tapa kehittää omaa osaamista. Samalla saat käyttöösi uusia työkaluja ja laajempaa näkökulmaa, jolla liiketoiminnan kehittäminen pääsee uusiin sfääreihin.

Targetflow tarjoaa raportointiin selkeyttä ja sparrausta uusien haasteiden kohtaamiseen

Toimiessasi päivittäisten operaatioiden sekä osakeyhtiön hallituksen välissä tulee vastaan monenlaisia haasteita. Srategisten tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen seuraaminen ovat tärkeitä tehtäviä, mutta erilaisten liiketoiminnallisten tulipalojen sammuttelu saattaa viedä leijonan osan ajastasi.
Nämä tavoitteet vievät kuitenkin liiketoimintaanne eteenpäin. Talousjohtamisen ammattilaisena Targetflow pystyy tarjoamaan käyttöösi työkaluja, joilla asetettujen tavoitteiden seuraaminen helpottuu.

Targetflow tarjoaa talousjohtamisen palveluita, joista toimitusjohtajat ovat hyötyneet suuresti, kuten
1. Analysoimme dataa ja saamme paineiden tuottajat esille, minkä jälkeen voidaan tehdä suunnitelma paineiden helpottamiseksi.

2. Kartoitamme tilanteenne mukaan ratkaisuja niin luotottajien kuin asiakkaiden suuntaan.

3. Tutkimme operatiivisen toiminnan optimointia siten, että yrityksen käyttöpääoma saadaan vapautettua tarpeettomista kuluista, kuten esimerkiksi

Käyttöpääoman optimointi

Kun liiketoiminnan avainluvut ovat selvillä, pystytään riskejä ennakoimaan paremmin ja reagoimaan niihin nopeammin – jo ennen kuin ne ehtivät muuttua ongelmiksi.

Rahoitus-instrumenttien vertailu

Jos liiketoimintanne tarvitsee rahoitusta esimerkiksi tarpeellisia investointeja varten, on hyödyllistä vertailla eri vaihtoehtoja. Erilaisiin rahoitusmuotoihin ja niiden ehtoihin tutustuminen on kuitenkin aikaa vievää.

Selkeyttä raportointiin

Targetflow Dashboard on talouden raportointiin kehitetty työkalu, joka tekee talouden seurannasta helppoa selkeän visuaalisen muotonsa ansiosta.  Räätälöidyn raportoinnin ansiosta saat sellaiset luvut, joista on aidosti hyötyä päätöksenteossa. Targetflow Dashboard helpottaa myös raportointiasi yhtiön hallitukselle.

Ota seuraava askel kohti tavoitteitanne ja jätä yhteystietosi.

Targetflow tarjoaa toimitusjohtajille monipuoliset ja tarpeeseenne räätälöidyt talousjohtamisen palvelut. Tarvekartoituksen aloittaminen yrityksellenne on helppoa: jätä viesti oheisella lomakkeella, niin olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian sopiaksemme ajan tarkempaa tarvekartoitusta varten.

Tarvekartoituksessa selvitetään esimerkiksi:

Tarvekartoitus ei velvoita palveluiden hankintaan. Kartoituksen pohjalta saat tarjouksen liiketoimintaasi parhaiten tällä hetkellä tukevista palveluista.

Niklas Isaksson

Talouden asiantuntija

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko aloittaa tarpeidenne kartoituksen? Lähetä viesti oheisella lomakkeella, niin olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian sopiaksemme ajan alkukartoitusta varten.

Kartoituksessa selvitetään esimerkiksi:

Alkukartoitus ei velvoita palveluiden hankintaan. Kartoituksen pohjalta saat tarjouksen liiketoimintaasi tukevista talouspalveluista.

Niklas Isaksson

Talouden asiantuntija