Taloushallintoon lisää tehokkuutta!

Olemme taloushallintoliiton auktorisoima toimija. Tarjoamme kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluja.

Tarjoamme talousjohtamisen palvelut, joilla saat esimerkiksi:

Kassavirtaan lisää hallittavuutta

Selkeät talouden ennusteet

Liiketalouden riskit paremmin esiin

Selkokielisen talouden raportoinnin

Datalähtöisellä talousjohtamisella tehostatte liiketoimintaanne ja lisäätte varmuutta kartoittamalla riskejä ennen kuin ne muuttuvat ongelmiksi.

Olemme erikoistuneet talouden johtamiseen analysoidun datan pohjalta. Tuomme käyttöönne automatisoidun raportoinnin prosessin, jolla saatte aina ajantasaiset tiedot yrityksenne taloudellisesta tilasta sekä ennusteet, joista on aitoa hyötyä päätöksenteossa.

Mittaamme, analysoimme, mallinnamme ja raportoimme.

Osaamme asiamme

Liiketoiminnan
ohjaus

Talouden konsultointi tukee liiketalouden kasvua fiksusti niillä osa-alueilla, joilla yrityksesi sitä tällä hetkellä tarvitsee.

Targetflown liiketoiminnan ohjauksen palveluiden avulla asetat seuraavat askelmerkit kohti tavoitteitasi.

Rahoitus
& tuet

Tarvitseeko yrityksesi rahoitusta, mutta et ole aivan varma, millainen rahoitus olisi sopivin?

Tarjontaa on enemmän kuin tarpeeksi, eikä kaikkien vaihtoehtojen opiskelu ole mielekästä, joten ota meidät avuksi.

Yrityksen
myyminen

Harkitsetko yrityksen myyntiä, tai tiedätkö, että myynti on edessä ennemmin tai myöhemmin?

Yritysmyyntiin liittyy valtava määrä huomioon otettavaa. Ammattilaisen kanssa suunniteltu ja toteutettu liiketoiminnan myynti tuo prosessiin varmuutta – niin myyjän kuin ostajan näkökulmasta.

Me suosittelemme Targetflowta

“It is my pleasure to say I cannot recommend Targetflow enough as your financial partner. Their expertise, reliability, and prompt service have been invaluable to us for over four years. They have been offering advice and guidance on various topics. Don’t hesitate to contact them for your accounting and reporting needs.”

Lukas Paulikas
Financial Manager
Accrease

“TargetFlow has been an invaluable partner to Tepcomp, providing expert interim CFO services during a crucial transition. Their strategic guidance and financial expertise have significantly contributed to our company’s stability and growth. I really recommend TargetFlow to any organization seeking reliable and insightful financial leadership.

Kaapo Liede
CEO
Tepcomp

Ajankohtaista »

Targetflow on nyt Taloushallintoliiton hyväksymä jäsenyritys, voimme siis käyttää jatkossa nimitystä ”auktorisoitu tilitoimisto”! Tämä tarkoittaa sitä, että täytämme Taloushallintoliiton (Suomen

All hands on deck! ”En edes pysy laskuissa, montako kertaa olen aamun pimeydessä saanut säpsähdyksen, kun lapset mustissa vaatteissaan ilmestyvät

Asiakastyytyväisyyden keskeinen tukipilari meille on nykyaikaisten taloushallintojärjestelmien hyödyntäminen, mikä nopeuttaa käsittelyaikoja, parantaa työn laatua ja vapauttaa aikaa arvoa tuottaviin tehtäviin.

Lue mielenkiintoisia artikkeleita »

Uusi videocast-sarjamme lähtee vauhdilla käyntiin, sillä ensimmäisessä jaksossa vieraana on Accrease ApS:n Finanssijohtaja Lukas Paulikas. Accrease ApS palkittiin äskeittäin Tanskan

Asiakastyytyväisyyden keskeinen tukipilari meille on nykyaikaisten taloushallintojärjestelmien hyödyntäminen, mikä nopeuttaa käsittelyaikoja, parantaa työn laatua ja vapauttaa aikaa arvoa tuottaviin tehtäviin.

Yrittäjä-lehti haastatteli äskeittäin Targetflow Oy:n yrittäjää ja toimitusjohtajaa Niklas Isakssonia. Haastattelussa Niklas avaa hänen näkökulmiaan tilitoimistojen ja kirjanpidon lähitulevaisuuden muutoksista,

“Luvut ja teknologia ovat aina kiehtoneet minua, ja varsinkin se, miten asioita saadaan jouhevasti automatisoitua. Yrittäjien, toimitusjohtajien ja talousjohtajien ajan vapauttaminen töistä, jotka voidaan tehdä tehokkaammin automaattisilla prosesseilla on yksi työni suurimmista iloista.”

Niklas Isaksson

Perustaja ja yrittäjä, KTM

Ota seuraava askel
kohti tavoitetta

Pyydä ilmainen yrityksen tarvekartoitus

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko aloittaa tarpeiden kartoituksen? Lähetä viesti oheisella lomakkeella, niin olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian sopiaksemme ajan tarvekartoitusta varten.

Kartoituksessa selvitetään esimerkiksi:

  • Yrityksenne nykytila
  • Yrityksenne kassatilanne
  • Yrityksenne kasvupotentiaali

Tarvekartoitus ei velvoita palveluiden hankintaan. Kartoituksen pohjalta saat tarjouksen liiketoimintaasi tällähetkellä parhaiten tukevista talouspalveluista.

Niklas Isaksson, Talouden asiantuntija, KTM